Perheellämme ei ollut autoa 1970-luvulla. Se ei haitannut, sillä Käppärän kodista oli erittäin lyhyt pyöräilymatka Hevosluodon siirtolapuutarhamökille, etenkin kun aluksi reitti kulki lossilla yli Kokemäenjoen.
Kun Raumansilta valmistui 1973, matka hieman lisääntyi, muttei kuitenkaan liikaa. Olimme siskoni kanssa noin 7- ja 5-vuotiaat, kun pyöräilimme Hevosluotoon tutussa muodostelmassa: isä edessä osoittaen sormellaan mahdolliset lasinsirpaleet, minä toisena ja äiti letkan viimeisenä pikkusiskoni tarakalla metallissa pyöränistuimessa.
Ensimmäinen siltakesä toi uutta jännitystä, kun heinäkuussa luotojen alueet täytti riehakas jazzkansa. Muistan elävästi tilanteen, jossa mökkireissulle lähtiessämme isä piti vakavan puheen.
"Nyt siellä on nyt sitten jazzit. Sillalla ja sen läheisyydessä saattaa olla niitä hippejä, joista osa saattaa olla humalassa. Nyt sitten pyöräillään normaalissa letkassa, mutta jos joku niistä jazzareista huutaa teille, pyöräilkää vain nopeasti ohi. Älkää pysähtykö! Varokaa niitä hippejä."
Porilaisperheen ohjelmaan ei kuulunut konserteissa käyminen, mutta äidin jazzista pitävät sukulaiset olivat mielissään, kun pääsivät kortteeraamaan Käppärän kerrostalokodissa. Heistä tuli pitkäksi ajaksi perinteisiä jazzvieraita, jotka saivat viettää omaa festivaaliaan rauhassa, kun isäntäväki mökkeili.
Jazzkonserteissa rupesin käymään vasta lukioikäisenä ystävien kanssa. Omat lapset olen vienyt konsertteihin jo pikkulapsina.
0 kommenttia
Jätä kommenttiJätä kommentti