Kerro
museolle

Pitsiviikko. Kotikaupunkimme kesän kohokohta. Vanhakaupunki kauniine kujineen, taloineen ja asukkaineen kietoutuu heinäkuiseen pitsiin. Ihmiset läheltä ja kaukaa tulevat ihmettelemään nyplätyn langan kauneutta ja taidokkaasti toteutettua kulttuuriviikon ohjelmaa. Kaupunkilaisina olemme saaneet seurata pitsiviikon kehittymistä alkuajoista lähtien. Sen ”pienten alkujen”-päivät keräsivät alan harrastajia kaupunkiin. Mutta nopeasti tapahtuma alkoi monipuolistua ja kaupunkilaiset ovat saaneet osansa pitsistä. Myös meidän perheemme.

Välikohtaus, mistä seuraavaksi aion kertoa, tapahtui yhdeksänkymmentä luvulla. Silloin Mustan pitsin yö oli huumaava uutta ja kaupunki täynnä kiehtovaa karnevaalia. Kymmenet tuhannet ihmiset vyöryivät vanhan kaupungin kaduille ja kujille. Asuimme siihen aikaan vanhan Rauman laidalla. Perjantain pitsiyön vaikutukset ulottuivat pihapiiriimme asti. Lauantai aamuna meidän perheemme lähti liikkeelle. Siihen aikaan Kalatori oli käsityöläisten kohtaamispaikka. Siellä oli monen alan käsityöntaitajia, osaajia ja mestareita. Kävelimme mutkitellen mukulakivikatuja kohti Kalatoria. Oli mukavan leppoisa kesäpäivä. Raatihuone, jätskitötteröt ja metrilakua, siinä tärkeimmät. Tämä tapahtui Vähäraastuvankadulla.

Neljävuotias: ”Täällä haisee”.
Koko perhe pysähtyy haistelemaan.
Äiti: ”Hyi, täällähän haisee pissa”.
Isosisko: ”Iskä, kato talojen seiniä”.
Iskä: ”Katsokaa kivijalkoja. Ne ovat täynnä läikkiä”.
Neljävuotias: ”Viime yönä taisi olla mustan pissin yö”.

Nelivuotiaan kirkkaalla äänellä lausuttu arvaus edellisen yön tapahtumista oli viiltävä. Valitettavasti myös hyvin totuuden mukainen. Näin meidän perheessämme alkoi uusi aikakausi. Järkyttyneinä maailmanperintökohteen kaltoinkohtelusta boikotoimme Mustan pitsin yö-tapahtumaa. Muutaman vuoden ajan poistuimme kaupungista tapahtuman ajaksi. Usein mietimme, että miltä talojen omistajista tuntui pestä tuntemattomien yövieraiden jälkiä pois.

Eihän kukaan osannut silloin aavistaa, millaiset vaikutukset Mustan Pitsin yöllä tulee olemaan. Onneksi ylilyönteihin osattiin puuttua ajoissa ja seuraavina vuosina asioita korjattiin. Virheistä opittiin ja bajamajoja pystytettiin. Toivottavasti tilanne on korjaantunut ja nikkarityylisten talojen kulmat sekä seinät säästyvät ylimääräisiltä kosteusvaurioilta.

Vaikka olemme toipuneet Vähäraastuvankadun tapahtumista, muistijälki on vahva. Se näyttää meille suuntaa kaikkina aikoina. Perheessämme puhutaan paljon rakennusten suojelusta, kulttuuriperinnöstä ja vanhan vaalimisesta. Meitä kiehtoo arkkitehtuuri, kotikaupunkimme ainutlaatuinen rakennuskanta sekä rakennettu kulttuuriympäristö. Pohdimme usein omaa osuuttamme elävän kulttuuriperinnön keskellä. Mikä vaikutus turismilla on hauraissa ja herkissä maailmanperintökohteissa? Enää me emme lähde pois kaupungista pitsiviikon ajaksi. Me osallistumme. Me elävöitämme sitä mahdollisuuksien mukaan.

Pitsiviikko nykymuodossaan on elämys turisteille ja kaupungin asukkaille. Se on värikäs koko perheen tapahtuma. Vuosi vuoden jälkeen asukkaat avaavat talojensa portit vieraille. Sisäpihojen kirpputorit ovat verrattomia. Vanha Rauma tulee iholle. Samalla siinä tuntuu merikaupungin suola ja tuuli. Taidokkaissa käsissä nyplätty kaupunkifestivaali on elämys meille kaikille.
”Se o sääkrist näi”.