Vähän sydän syrjällään lapsena menin tähän lähikauppaan ja mieluiten asioin myyjättärien kanssa. He olivat leppoisampia. Ensimmäiset rintaliivini ostin näiltä myyjättäriltä. Kauppias oli jotenkin pelottava lapsen silmissä.
Se kuuluisa sillitynnyri siinä heti ovesta mennessä vasemmalla haisi pahalta. Meille ei koskaan ostettu silliä.
Vahinko, ettei siitä kaupasta muistini mukaan saanut maitoa, piti kävellä Kalliopohjaan. Astiana oli harmaankirjava kahdenlitran avosuinen, kylläkin kannellinen, maitokannu.
Myöhemmin Jokisen kauppias perusti Rankiselle, tien toiselle puolelle, maito- ja leipäpuodin. Heillä oli leipomo.
Kaupassa oli joskus ennen sotia myös etelän hedelmiä. Kerran eräs mies istui ulkorappusella ja söi sitruunaa. Hän oli ostanut ensimmäistä kertaa elämässään kauniinkeltaisen ihmehedelmän. Kaveri kysyi miltä hedelmä maistui, johon syöjä, että "Mukavan makuista."
Kahvipakettien mukana tuli pahvikuvia, joita kerättiin.
Sota-aikaan jouduttiin "pelaamaan" kupongeilla. Se oli tarkkaa touhua. Piti huolehtia, että varmasti sai, mitä Kansanhuolto myönsi. Jotkut jopa myivät kuponkinsa, kuten sokeri- ja kahvikupongit, jotta voitiin hankkia tarpeellisempaa perheelle. Ruuasta kun oli kova pula. Äiti varoitti aina kuponkien säilytyksestä.
Ja ne puukengät, paperinarusta tehdyt, jotka hajosivat kastuttuaan. Surullisesti kävi eräänä vappuna kosteassa kelissä matkalla Velhonvuoreen.
0 kommenttia
Jätä kommenttiJätä kommentti