Kerro
museolle

Muisto 1.

Menin töihin Moisalon kauppaan vuonna 1954. Kyseessä oli ensimmäinen työpaikkani kaupan alalla. Kaupasta muistan, että siellä oli kylmä, sillä nuuka kauppias lämmitti vain appelsiinilaatikoilla. Kaupassa opin myös säästämään kaikki pakkausnarut ja paperit uutta käyttöä varten. Moisalan kauppa oli sekatavarakauppa ja siellä myytiinkin sillit, silakat, jauhot, kankaat, astiat jne. Sokerit myytiin topasta. Ulkovarastossa säilytettiin rakennustarvikkeet ja suolakalat.
Töitä tehtiin tarvittaessa iltamyöhään, varsinkin juhlapyhien tullessa. Ylityökorvauksia ei tunnettu.

Muistan, kun kerran myin Uudeltakoivistolta kotoisin olevalle poliisille harmaata sukkanauhaa. Pian myynnin jälkeen poliisi palasi kauppaan ja sanoi minun myyneen nauhaa liian vähän. Olin vahingossa venyttänyt nauhaa sitä mitatessa. Erehdys korvattiin, mutta harmitti.

Moisalan kaupasta ostin itsekin kuuden hengen kahviastiaston. Teki mieli ostaa jotakin omaa.

Olin Moisalan kaupassa töissä noin kolme vuotta, jonka jälkeen menin töihin Hietasalon herkkumyymälään Isolinnankadulle. Äitini oli sitä mieltä, että Hietasalon rouva kiitti liian harvoin ja kirjoitti aiheesta runonkin. Hento Honkasalon muisto

Muisto 2.

1950-luvulla ostin radion Henrikssonin myymälästä tutulta myyjältä. Kyseessä oli suorakaiteen muotoinen ”laatikkoradio”. Radio oli Helvar Minuetto merkkinen. Maksoin radion osamaksulla. Osamaksulaput ovat vieläkin tallessa. Radiokin on yhä tallella, mutta koneisto on purettu sen sisältä.

1950-luvulla ensimmäisen ulsterin ja harmaan kultalammaslakin ostin Aili Järven liikkeestä.

Menin Ratsulaan töihin 1962. Itse Tyyne Ratsula pyysi minut töihin, mikä tuntui kunnianosoitukselta. Gösta Ratsula haastatteli minua työhönotossa. Hän sanoi, ettei olisi hyvä seurustella, etten lähtisi pian työstä pois. Menimme mieheni kanssa kihloihin maaliskuussa 1963. Olin Ratsulassa töissä elokuun puoleen väliin 1963 saakka. Myin miehelleni vielä vihkipuvun. Ratsula oli vaativa, mutta mukava paikka olla töissä. Siellä mentiin asiakasta vastaan.

Lisäksi pari lyhyttä muistoja:

Aiemmin koneet tai kassat eivät laskeneet summia. Kassan vieressä oli lappu, johon kirjattiin kaikki ostokset ylös ja lopuksi laskettiin loppusumma. (myyjä siis teki tämän)

Lauantaisin käytiin kaupassa hakemassa leivontatarvikkeita ja usein vasta juuri ennen sulkemisaikaa (kello yksi). Asiakkaalla oli resepti mukana ja myyjän tuli punnita kaikki aineet vaa’alla sillä kaikilla ei ollut kotona vaakaa. Tämän takia myyjä joutui ehkä ylitöihin.