Kerro
museolle

Takaisin Kaupat, ostokset, shoppailu -muisteluun

Kauppamuistoja Poris, Ulvilasta ja Jääskestä

Kaupat, ostokset, shoppailu Anonyymi 30.10.2013 0

Raidan kauppa Ulvilan Vanhakylässä oli siirtomaatavarakauppa. Vuonna – 44-luvulla olin saanut Budabest-karkkeja yhden , oli niin hyvää että päätin että kun pääsen töihin niin ostan ensimmäiseksi 100g Budabest karkkeja ja syön ne kaikki itse! Siihen aikaan kun piti kaikki jakaa sisarusten kanssa.

Jääskessä, kotona Karjalassa isä kävi lauantaisin hevosella kaupassa, aina isä osti piparminttuja eli pippermenttejä paperitötterössä, kerran kun olin mukana, en saanut sellaista vaikka kuinka pyysin! Sain vasta kotona, silloin kun muutkin.

50-luvulla naapurin emäntä kävi Porin kauppahallissa: Naapuri oli ostanut paperipäällisiä karkkeja. Laittoi sitten karkin suuhunsa, ja veti sen paperin etuhampaita vasten. Yhtäkkiä kuitenkin hammas lensi suusta, rouva oli nolostunut, häpesi ettei kai vaan kukaan nähnyt. Meni kiireellä kotiin eikä pitkään aikaan hallissa käynyt.


0 kommenttia

Jätä kommentti

Jätä kommentti

Kirjoita uusi kommentti