Äitini Bertta Lankinen, o.s. Santonen, toimi pitkään Lönnström-yhtiöiden huoltokonttorin hoitajana. Hän ystävystyi Neidin eli Teresia Lönnströmin ottotyttären Else Bechin kanssa muun muassa sillä seurauksella, että Elsestä tuli sittemmin kummitätini.
Jo aika nuoresta pitäen minulla oli ollut tapana viedä joulukukkanen kummitädilleni jouluaattona. Kulku hiljaisen tehdasalueen halki Lönnströmin talolle oli jännittävä ja vähän pelottavakin.
Jouluaatto 1985, Teresia Lönnströmin viimeinen, on erityisesti jäänyt mieleeni. Mukanani oli tuolloin 8-vuotias Mikko-poikani.
Else-täti avasi meille oven ja hetken aulassa juteltuamme hän sanoi, että Tesi-tätikin haluaisi tavata meidät. Siirryimme talon galleriasiipeen, josta Teresia Lönnströmille oli erotettu makuuhuone.
Tesi-täti tervehti meitä vuoteeltaan iloisesti ja lämpimästi. Hän muisteli, kuinka minä olin ihan pikkupoikana mennyt tonttupuvussa tonttuleikkejä yhtiön virkailijakerholla.
Mutta yksi huoli hänellä oli, jonka hän puki sanoiksi:
– Voi, voi, anteeksi nyt kun en ole ehtinyt puuteroida kasvojani!
Emme pistäneet pahaksemme…
1 kommenttia
Jätä kommenttiVoi, voi
Jätä kommentti