Kerro
museolle

Isäni ja äitini tulivat Sytyttimen mukana Raumalle. Isäni tuli tekemään Sytyttimen valimoa ja äitini toimi ammusten sytyttimien tarkastajana. Olin usein tehtaalla mukana, kun vanhemmat olivat työssä eikä siihen aikaa ollut mitään lastenhoitoa olemassa. Istuin tehtaalla tuntikirjurin toimistossa piirtämässä.Tehtaan puolesta oli kyllä päiväkoti, jossa sitten minäkin sairaalareissun jälkeen olin. Sain vakavan kilpirauhastulehduksen, jota siihen aikaan ei osattu hoitaa, vaan olin jo tajuton, kun minut vietiin Rafael Lönnströmin autolla Helsinkiin Arvo Ylpön hoitoon. Olin siellä kolme kuukautta ja Ylppö sai minut vielä henkiin. Kun palasin kotiin Raumalle, Teresia Lönnström haetti minut sieltä päiväkodista omaan kotiinsa. Muistan myös Else-tädin. Olin usein Teresia-tädin luona hänen hienossa talossaan. Äitini kertoi, että Teresia olisi halunnut minut omakseen, mutta luonnollisesti vanhempani eivät halunneet minua antaa. Sain vielä aikuisena häneltä terveisiä, kun vanhempani olivat olleet Rauman kappaseurassa lounaalla ja siellä tavanneet hänet. Tämä tapahtui joskus 60-luvulla. Hänellä ainakin siihen aikaan oli vielä ollut hyvä muisti, koska oli tunnistanut vanhempani. Isäni tunsi Rafael Lönnströmin ilmeisesti hyvin ja minäkin muistan hänet, kun hän oli tehtaalla. Muistan olleeni myös hänen hautajaisissaan. Lönnströmit olivat hyvin lämminsydämisiä ihmisiä. Kun silloin ei ollut mitään sairausvakuutustakaan, minun sairaalamaksuni olisi ollut niin suuri, että vanhempieni olisi pitänyt myydä juuri rakennettu omakotitalo, mutta Rafael Lönnström maksoi työntekijöilleen ylimääräistä yhden kuukauden palkan. Sodan aikana ei sotatarvikkeita valmistavalla tehtaalla ollut menekkivaikeuksia ja tehdas menestyi hyvin. Näin saatiin sairaalamaksukin hoidetuksi.