Kerro
museolle

Kerron niistä ihme pelastumisistani, mistä johtuu uskomukseni siitä, että ihmisen elämänpituuden määrää kohtalo.
Ollessani noin 12-vuoden ikäinen, tapahtui niin, että kun kävelin radalla, keskellä raideparia omissa ajatuksissani niin, kuulin takanani kovaa huutoa ja kun katsoin huudon suuntaan taakseni, ja säikähdin. Takanani, niin lähellä minua, että takkini helma oli kiinni veturin puskurissa, oli höyryveturi pysähtyneenä ja tuon veturin ikkunasta ja oviaukosta roikkui puolittain ulkona kaksi, kovalla äänellä minulla huutavaa miestä. En tiedä mitä nuo miehet minulle huusivat? kykenin säikähdykseltäni juoksemaan pois raiteiden välistä pitkälle radanvarteen, mistä näin veturin käynnistyvän ja jatkavan kulkuaan. Ja rauhoitellen itseäni minä jatkoin kävelyäni nyt raiteiden vierustalla, en kertonut kenellekkää tästä tapahtumasta koska, tiesin kertomastani saavani kivuliaan kurituksen.
Sitten, ollessani noin 18-vuoden ikäinen, jolloin kuljin työmatkani junalla. Yhtenä iltana kun palasin junalla työstä ja käydessäni pois junasta, astuin junarappusilta alas, väärällä puolella, en siis asemalaiturille. Että, junasta pois astuessani edessäni oli heti välittömästi toinen rautatien raidepari. Tuon raideparin ylitettyäni siten, että nostin jalkani laiturikorokkeelle ja heti, kun olin saanut nostetuksi toisen jalkani raiteilta, toisen jalkani viereen korokkeelle niin, tuota juuri ylittämääni raideparia pitkin kiitävä pikajuna, oli ohittanut minut ja minun kanssani tuolla laiturikorokkeella olleen, tuolle ohikiitävällejunalle valoa näyttäneen asemamiehen. Junan mentyä ohi, minä itsekseni ihmettelin sitä, miksi tuo laiturilla ollut asemamies oli niin kummallisen pelästyneen näköinen? Että vasta jonkun matkaa käveltyäni poispäin rautatieasemalta ymmärsin, että juuri äsken, olin jostakin kummallisesta syystä pelastunut pikajunan alle jäämiseltä?
Ja ollessani 18 vuoden ikäinen, minulle jouduttiin tekemään, vuonna 1954 olleen suuren nenäleikkauksen jälkeen, leikkausta korjannut leikkaus. Tuon uusinta leikkauksen syynä oli, runsas verenvuoto. Ja leikkauksen akana, minulle leikkausta suorittava lääkäri sanoi ääneen, "en voi mitään, jos näkisi edes sekunnin mistä se vuotaa"! että verenvuoto oli tosiaankin kova. Edellisessä leikkauksessa oli yksi verisuoni jäänyt auki ja se vuoti niin, että minulle annettiin verta useamman kerran.
Ja sitten tapahtui vuonna 1978, ollessani puolisoni kanssa lomamatkalla, teimme matkaa lentokoneella New Yorkista – Miamiin, lentokoneen ollessa ilmassa, koneen yksi moottori syttyi tuleen. Moottori oli siinä lentokoneensiivessä joka näkyi siitä ikkunasta joka oli meidän kohdalla, että näimme kun liekit loimusivat lentokoneensiivessä olevan moottorin ympärillä. Koneen sisällä ilma muuttui kylmäksi, laitoimme yllemme päällysvaatteet ja lentoemännät toivat kaikille matkustajille huopia. Tummaihoiset lentoemännät muuttuivat kasvoiltaan harmaiksi, heistä näki, että he pelkäsivät. Lentokoneemme onnistui tekemään pakkolaskun Atlantan kentälle, jossa pienen aikaa odoteltuamme, pääsimme jatkamaan matkaamme toisella lentokoneella.

Hyvän terveydenhoidon ansiosta elän mutta, elämäni olisi saattanut olla helpompaa, jos terveyttäni olisi hoidettu, kokonaisvaltaisesti "täsmä hoitona".
Ja jos lääkärit ottaisi hoidettavana olevan ihmisen kertoman paremmin huomioon. Ja muistaisi, että lääketieteessä on olemassa sellaisia asioita, joista hänellä ei ole tietoa.
Sain syntymälahjaksi, synnynnäisen, parantumattoman, harvinaisen taudin. Mutta kun synnyttyäni olin terveennäköinen niin, ettei kukaan tiennyt ulkonäköni perusteella minulla mitään sairautta olevan. Äitini ja koko perheeni ihmettelivät, miksi minä vauva itken koko ajan? Synnyin 1936, tuona aikana ei ollut tapana kysyä lääkäriltä ihmislapsen itkun syytä niin, että minua vaan yritettiin viihdyttää, lainattiin naapurista kehto missä minua laulaen keinuteltiin ja äitini valvoi uupumukseen asti. Kun olin, 4½ kuukauden ikäinen, äitini voimavarat oli silloin loppu ja äitini vei minut lääkärinvastaanotolle.
Viisas lääkäri minut tutkittuaan, kehotti äitiäni antamaan minulle ruokaa lusikan avulla. ja kertoi todenneensa minulle ruuan puutteesta kehittyneen, riisitaudin.
Tätä elämäni alkuvaihetta äitini kertoi toistuvasti, koko elämänsä ajan. Kymmeniä vuosia tuota tapausta ihmeteltyäni, satuani tietää sen, etten minä pysty hengittämään, vain nenäni kautta, ymmärsin mikä oli tuon vauvaiänitkuni syy. "Kun en saa happea silloin, jos suuni on kiinni niin, se etten pystynyt ruokaani syömään imemällä, joten sen vuoksi itkin, kun minulla oli nälkä.
Että kummallista tässäkin asiassa, kun en kuollut nälkään!
No lapsuusaikaani kuului, syksyisin uusiutuva, hinkuyskää muistuttava, koko talven kestävä yskä. Yskäni häiritsi untani, koko elämääni ja myös koko koululuokkaani mutta, ei yskääni lääkäriltä apua haettu. Seitsemän "7" talvea yskittyäni, olin lopen kyllästynyt ja väsynyt yskääni ja sitten tuli taas syksy ja kun illalla nukkumaan käytyäni sain yskänpuuskan ja muistin, että kotona on aina Pikiöljy nimistä yskänlääkettä, nousin vuoteeltani ja otin tuota ainetta "2" kaksi ruokalusikallista jonka jälkeen paneuduin takasin vuoteelleni.
Hetken pitkälläni oltuani minua alkoi uudelleen yskittää, puoli unessa nousin ylös vuoteeltani ja otin vielä tuota Pikiöljyä "1" yhdenruokalusikallisen ja paneuduin jälleen vuoteelleni. Nukahdin, ja heräsin rajuun pahoinvointiin, suustani tuli vihreää vaahtoa ja kaikki se mikä mahalaukussani oli. Tuo, että oksensin, se taisi pelastaa henkeni? En silloin tiennyt, että Pikiöljyä annosteltiin tipottain. Olin tuolloin 15 vuoden ikäinen, enkä ymmärtänyt silloin, myrkyttäneeni pikiöljyllä itseäni. Monia vuosia myöhemmin, kertoessani tästä lääkärille, tämä sanoi minulle, kummallista, kun munuaisenne ei palaneet"?
18-vuoden ikään asti, en tiennyt mitään siitä, että sairastan Ozaena/Hajunenätautia. Tuossa iässä kun minua vaivasi toistuvat tulehdukset poskionteloissa niin, kerran työpaikkani lääkärin suorittaessa nenäni puhdistusta punkteerauksen avulla tämä sanoi, "teillä on niin outo nenä, että minä en teitä enää kiusaa, minä kirjoitan teille lähetteen, korvaklinikalle". Ja niin, kohta sain kutsun saapua tutkimuksiin tuolla klinikalle, silloin oli vuosi, 1954.
Klinikalla oli suuri tutkimus sali, jossa monet lääkäriopiskelijat tutkivat sinne hakeutuneita ihmisiä. Minua tutkinut huomasi vasemmassa korvassani olevan jonkun tukkeutuman ja hän pumppasi vettä tuohon korvaani, oikein pidemmän aikaa, kunnes korvastani tuli ulos vahan sisällä oleva helmi. Kandi tuota korvastani löytämäänsä helmeä pinsetissään pidellen, käveli ympäri tutkimussalia hokien kaiken aikaa, katsokaa, ihmisen korvasta tuli helmi! Olen harmitellut, kun en osannut pyytää tuota helmeä itselleni, en ole tietoinen, onko tuo helmi talletettu, vai ei?
Tuon ensimmäisen käynti kerran jälkeen, kävin useasti tällä, korvaklinikalla, siellä minulle on tehty useita nenäleikkauksia mutta, ei minulle kerrottu, minkä vuoksi minulle leikkaukset tehtiin, eikä kerrottu mitään siitä, että nenässäni oli synnynnäinen rakennevika ja että sairastin parantumatonta tautia.
Kaikkein suurin moka, minkä katson lääkärien minulle tehneen on se, kun minulle ei kerrottu, ettei minun tulisi hakeutua sellaisiin töihin, joissa joudun altistumaan pölylle, kylmälle ja vedolle. Että kun minulla, koulukäymättömällä ei tätä tietoa ollut, hakeuduin minulle sopimattomiin ansiotöihin. Ja kun työskentelin noissa minun terveyttäni vaarantavissa paikoissa, tietysti sairastin usein.
Tähän tautiini kun olennaisesti kuuluu se, että kannan klebsiella bakteeria ja tuon bakteerin ja epäsopivien työolojen yhteisvaikutuksen avulla, minulla oli vähän väliä jokin antibioottista lääkettä vaativa tulehdustauti. Minua hoidettiin välillä kroonisesta virtsateidentulehduksesta, keuhkoputkentulehduksia, keuhkokuumeita, keuhkokatarria sairastin hyvin usein. Ja onnekseni tuona aikakautena, ammattiliitot olivat niin voimissaan, että niihin kuuluvana jäsenenä, minua ei työnantajani pystyneet minua sairauspoissaolojeni vuoksi irtisanomaan. Mutta kyllä tulin moneen kertaan pinnariksi haukutuksi työkaverien taholta.
Aikani kului suurimmalta osin, sairastamiseen ja rahani kului suurimmalta osin lääkärikäynteihin ja lääkkeisiin.
Ja sitten, nuo hyvät, välttämättömät, elämäni jatkumisen mahdollistaneet, antibioottilääkkeet.
Oletan syöneeni ensimmäisen antibioottisen lääkekuurin vuonna 1945, ollessani "9" yhdeksänvuodenikäinen. Olin tuolloin sairaalassa virtsatietulehduksen vuoksi. Tuon jälkeen söin antibioottisia lääkekuureja usein toistuvasti, useiden vuosikymmenien ajan. Antibioottilääkkeiden haittavaikutuksia ei tiedetty joten minulle ei osattu lääkityksen yhteydessä määrätä, suoliston ja mahalaukun hoitoon minkäänlaisia lääkkeitä. Ja myöhemmin, kun lääkkeiden haitoista saatiin tietoa silloinkin, lääkärien oli vaikea muistaa antaa suolistoa hoitava lääkitys, aina antibioottilääkekuurin ohella.
No kun monia vuosia ilman suolistoani suojaavia lääkkeitä, kun olin syönyt "elääkseni" antibioottisia lääkkeitä niin, sitten kun kävi niin, että lääkkeiden haittavaikutukset alkoivat rajoittaa minun lääkkeitten syöntiäni, elämäni muuttui tosi vaikeaksi.
Vaikka lääkkeiden haittavaikutukset on tiedossa, lääkärit eivät sitä todeksi aina usko. Ja se vaikeuttaa elämääni. Vaikka nykyään, lääkärit ovat omaksuneet lääkkeiden haittavaikutukset niin suureksi peloksi, että tuo pelko rajoittaa sairaaloisesti lääkärien antibioottisten lääkkeiden määräämisiä.
Esim. minulle ei lääkäri suostunut antamaan, antibioottista lääkitystä, vaikka "2" kaksi erikertaa sitä häneltä pyysin. Ja siitä huolimatta, vaikka tuo lääkäri näki ruusutulehduksen turvottamat sääreni. Tuon tulehduksen lääkitsemättä jättämisen seuraamuksesta, minulta meni toimintakyky. Ja joudun olemaan lopun elämääni toisten ihmisten armeliaan avun varassa.
Tähän Ozaena/Hajunenätautiin kuuluu olennaisesti lisäksi myöskin hengityselisairaus, minulta puuttuvat "Nasopulmonaaliset refleksit" ja tässä viassa, minua ei ole koskaan kukaan edes yrittänyt auttaa.
Asiaan kuuluu se, että olen aina liikkuessani hengästynyt, ikääntyessäni minulla on myöskin syömisen ja puhumisen yhteydessä hengitysvaikeuksia.
Kun söin moni vuosikymmeniä useasti toistuvia antibioottisia ja ym. lääkkeitä ilman, että lääkinnän ohella suolistoani olisi hoidettu niin, suolistoni kestokyky loppui ja minua alkoi vaivata ummetus. Mitä enemmän ikää sain, sitä vaikeammaksi ummetus eteni.
Ja tulin huomaamaan, että ummetukseen ei lääkärit kiinnitä huomiotaan se on, liian haiseva juttu, ettei sitä katsota tarpeelliseksi hoitaa. Kun nuorena kerroin lääkärille minua vaivavan ummetuksen niin, lääkäri arveli kertomastani minun olevan, liiaksi ulostamiseeni huomiota kiinnittävä ihminen. Olen kauan ihmetellyt lääkärien syytä tämän vaivan vähättelyyn? Kun ulostus ei toimi niin, kun ihmisen aineenvaihdunta ei myös silloin toimi normaalilla tavalla niin, on kun lääkärit eivät tätä tietäisi? Huono aineenvaihdunta lisää sairastavuutta näin, se on minulle tehnyt, nyt kun vaikeampana tekijänä terveyteni hoidossa on, lääkeaineiden haittavaikutukset, tämän katson johtuvan mitä todennäköisemmin, monista syömistäni lääkkeistä ja hoitamattoman ummetuksen aiheuttamasta, huonosta aineenvaihdunnasta.
Ozaena/Hajunenätaudin vuoksi, myös suussani ja nielussani oli tuo klebsiella bakteeri ja ikenet olivat tulehtuneet niin, että lopulta ikenet madaltuivat niin, että hampaiden juurihaarat oli ienrajan yläpuolella. Hoidatin tälläisiä, tulehtuneissa ikenissä heiluvia hampaitani pitkään, eikä yksikään hammaslääkäri kertonut, että tuollainen ientulehdus ja hampaista irti olevat ientaskut saattavat lisätä tulehdustauteja?
Mutta kaikista sairastamistani tulehdustaudeistani ja vähältä piti sattuneista kuolemaa hipovista tilanteista huolimatta, olen pystynyt elämään, melkein normaalia elämää, siitä kiitos itselleni ja antibiootti lääkkeille, joita ilman, elämäni ei olisi ollut madollinen.