Kerro
museolle

Olimme muuttaneet Kuopiosta Poriin keväällä 1993. Sinä kesänä osallistuimme ensimmäisille jazzeillemme. 1-vuotias esikoisemme oli oppinut kävelemään, mutta hän tarvitsi pitkään turvakseen vanhemman yhden sormen :). Picnicleirissämme Kirjurissa, varsinaisen konserttialueen takareunalla, tapahtui merkittävää, kun Chaka Khan aloitti sessionsa. Poika nousi ylös ja aloitti jazzailukävelynsä – eikä turvasormia enää kaipailtu!

Muutosta lähtien jazzit ovat kuuluneet joka vuosi kesäämme. Porin ensimmäisinä vuosina meille majoittui sankoin joukoin sukulaisia ja ystäviä jazzien aikaan. Voisipa jopa sanoa, että savolaiselle sopeutuminen Poriin oli helpompaa jazzien avulla :). Picnicleirimme olivat melkoisia ravitsemus- ja viihdytysyksiköitä, kun pyrimme huomioimaan lasten viihtyvyyden. Kun perheessämme oli kaksi lasta, liikuimme nk. ”hyökkäysvaunulla” (tuplarattaat), jolla oli helppo kuljettaa tavaraa ja joka toimi tarvittaessa päiväunipaikkana. Joku vuosi ompelin leikkimaton, jossa oli mm. autoteitä, koti, Pelle Hermannin leikkipuisto ja kauppa. Jazzeilla tälle leikkimatolle pyrki moni muukin lapsi naapurileireistä pikkuautoilla ajelemaan!

Vapaa picnickäytäntö on se, mitä todella kaipaamme! Kesän 2014 käytäntö rajoituksineen ja aitauksineen oli ahdistavaa. Perhekeskeisyys; lasten ja nuorten osallistuminen perheen kanssa yhdessä jazzeille on tehty mahdottomaksi. Holittomat leirialueet olivat olemattomia kaistaleita surkeilla näkyvyyksillä. Haikeudella muistelemme menneitä jazzkesiä.