Kerro
museolle

Kuulkaaha työ!

Olen 80-vuotias Karjalan evakkoukko. Muistan monia tapahtumia jo ajalta ennen Talvisotaa. Kaupassakäyntiä olen saanut harrastaa Karjalassa, Pohjanmaalla ja täällä Satakunnan sydämessä, Köyliössä.

Syntymäkotini oli itäisellä Kannaksella, Räisälän pitäjän Särkisalon kylän Korpelanmäessä. Kylämme oli suuri, seitsemän-kahdeksan kilometriä kanttiinsa, 200 taloutta, yli 1.200 asukasta. Tarvittiin kauppoja, ja kyllä niitä sitten olikin; yksin lukien viisi ”markettia”. Oli Räisälän Osuuskaupan myymälä kummassakin päässä kylää, Keski-Karjalan Osuusliikkeen puoti sekä kaksi yksityistä yritystä. Ja kaikille riitti asiakkaita. Nykykieltä käyttäen: kaupallinen infra oli kattava!

Räisälän Osuuskaupan myymälä n:o 8 oli Korpelanmäen laella, maantien vieressä vastapäätä Työväentaloa. Sinne oli lyhintä tietä kotoani metsäpolkuapitkin sadan metrin matka. Pääasiallisimmat ostokset olivat ”kohvii”, ”sokurii” ja ”seltii”. Kohvii juotii, sokurii pantii sekkaa ja seltii (suolasilli) leivä pääl särpimeks. – Kauppa oli sisältä sellainen kuin silloin oli tapana: huopatossut riippuivat katosta ja seltitynnöri haisi tiskin edessä lattialla.

Olin jo lapsuudestani asti ihmeotus: makea ei maistunut. Kun äiti lähti kauppaan, esitin toivomuksen: ”Osta miul vaik kui pien pätkä makkaraa”. Äiti osti, ja mie nautin. – Karamellit eivät maistu minulle vieläkään.

Jo melko varhain sain luottamustehtävän, kävin hakemassa kaupalta postin. Kaupanhoitaja Väkelän Aarne oli mukava mies, oikea lasten ystävä. Hän keksi, että minun pitää oppia lukemaan. Ensimmäiseksi opeteltiin K niin kuin KARJALA, sitten A sekä R ja niin edelleen. Näin tuli lehden nimi tutuksi. Seuraava opeteltava taisi olla Kansan Työ. Opin siis vaikeammat Y:n ja Ö:n. Kun täytin neljä vuotta, osasin lukea ”suoraan”. Presidentin vaaleihin 1937 tiesin valmistautua, kun työväentalon seinältä luin: VÄINÖ TANNER PRESIDENTIKSI. – Kun syksyllä 1939 menin kouluun, pitkästyin perusteellisesti, kun toiset oppilaat tankkasivat aakkosia.

Aarne oli ystäväni. Kun kesäinen päivä oli kauneimillaan, hän pisti puodin oven lukkoon, otti minut polkupyörän jopparille, ja niin mentiin uimaan mummolani rantaan, maailman kauneimmalle paikalle. Nautimme auringosta ja Vuoksen vedestä ja palasimme sitten ”palvelemaan”. Kylän ukot istuivat portailla haastelemassa. Kellään ei ollut kiire mihinkään.

Kotiin palattuani kerroin äidille, että olimme Aarnen kanssa ostaneet limonaatipullon. Äiti: ”Mite nii? Eihä siul olt rahhaakaa”. Mie: ”Ei olt, mut Aarnel ol. Hää ost ja mie join.”

Tuli sotasyksy 1939. Josif Stalin järjesti sen suuren ”kuntauudistuksen”. Talvisota alkoi 30. marraskuuta. Meidän perhe joutui lähtemään evakkoon joulukuun yhdeksäntenä, minun 7-vuotispäivänäni. Tunti oli aikaa, ja mukaan sai ottaa sen, minkä jaksoi kantaa, lähinnä evästä. – Mullivaunussa ajettiin läpi Suomen ”kahes varvis”; vaunuissa oli kahta puolta laverit, keskellä kamina.

Matkamme päättyi Pohjanmaalle, Ilmajoelle. Koskenkorvan Västilän koulun ”huutokaupassa” meille kävi todella hyvä onni. Pääsimme evakoiksi Lenni ja Katri Tuomisen taloon. He ottivat meidät onnettomat huostaansa ja antoivat kaiken tukensa. Asuimme talon yhdessä kamarissa, ja tuvan hellalla porisivat talonväen ja evakkoäidin kattilat hyvässä sovussa vierekkäin. Isäntä Tuomisen sanoma: ”Olokaa kuin kotoonanne. Äläkää orjaalko!”

Taas oli ihan naapurissa kauppa, Koskenkorvan Osuuskaupan Pietilän myymälä. Ja minä pääsin hilkuillani ostamaan pätkän ”hampparin väärää”. – Myymälänhoitaja Vappulan erikoistehtävänä oli soittaa hälytys, kun ilmavaara uhkasi. Kaupan varaston nurkalle oli lyöty kakkosnelonen, josta roikkui rautatiekiskon pätkä. Siihen Vappula tarvittaessa takoi lekalla, jolloin kyläläiset syöksyivät lakanat korvissa lumihankeen.

Keväällä 1941 saavuimme Satakuntaan, Kodisjoelle. Kun jatkosota alkoi, Räisälä vallattiin elokuun 18. päivänä. Syksyllä päästiin kotiin Korpelanmäkeen, jossa ”vuokralainen” oli lähtiessään polttanut kaupan. Kylän toisessa päässä oleva myymälä palveli pian asiakkaitaan. Kevättalvella 1942 loppuivat jauhot Räisälän kaupoista, ja nälkä uhkasi nurkan takana. Onneksi kuultiin, että naapuripitäjän Pyhäjärven Konnitsan kylän kaupassa oli jauhoja saatavana. Sinne oli matkaa peninkulman verran, ja minä läksin asialle hiihtäen. Kauppias oli ystävällinen, laittoi reppuuni puodin suurimman pussin ja lapioi sen täyteen. Paluu sujui mukavasti, kunnes viimeisillä kilometreillä raskas reppu alkoi painaa hentoja solisluita niin, että loppumatkan hiihtelin puolittain konttausasennossa.

Toinen evakkomatka kesällä 1944 johti taas Tuomisen perheen hoiviin. Isännän sanoin: ”Ettehän te koroostanne sivuutte mene!” – Seuraavana keväänä saavuimme Satakuntaan, josta tuli uusi kotiseutumme. Olen nyt kuutisen vuosikymmentä ollut ”köyliiläinen”. Asumme kunnan keskuksessa Kepolassa jossa aikoinaan oli kolme-neljä kauppaa. Nyt meitä palvelee yksi SALE, ja hyvin palveleekin. Rillit pitää olla päässä kauppareissulla, että näkee ostettavan tavaran tuoteselosteen sekä viimeisen käyttöpäivän. – Kaupas pittää osata lukkii!

Karjalaa ikävöin ikuisesti.

Juhani Kaatonen

Akilantie 10
27710 KÖYLIÖ p. 02 5541 078